Hei hyvää sunnuntaita ihmiset! Kirottu sade, en saanut kuvattua kunnolla viime aikojen sisustusmissiotani, joka on edennyt! Sen verran selvän varmaan saa, että makuuhuone on viimein valkoinen, musta päiväpeitto on poissa ja Work on seinässä. Jes! Hetken oli sellainen olo kuin nukkuisi sairaalassa, mutta ei pojat kyllä tämä valo ja raikkaus on vaan niin parasta! Ihan kuin silmät olisi auennut ja henki kulkisi eka kertaa vuosiin. Jos verhojen poisto teki jo saman, maali tuplasi vaikutuksen.
En pysty enää oikein ymmärtämään miten tänne mahtui jossain vaiheessa tuplasti isompi nojatuoli, puolet pidempi ja korkeampi vaaterekki, neljät pitkät verhot, jalkalamppu, iso taulu ja tummat seinät? What was I thinking?! No se oli silloin hyvä ja tämä on nyt. Mustasta samettisesta päiväpeitosta luopuminen otti koville. Olen halunnut tehdä sen jo pitkään, mutta tunnesyyt on pitäneet sen olemassa. Se on edelleen todella ylellisen tuntuinen, ja se symboloi silloin jotenkin kokonaan uutta elämää täällä Helsingissä, uudessa kodissa, ja se oli musta - eli aika raju valinta mulle. Olin siitä niin ylpeä, jollain hassulla tavalla. Lisäksi äiti ja isä taisi ostaa sen meille. Nyt se menee veljelle, eli kokonaan en siitä raaski luopua. Sekin voi hyvin löytää paikkansa vielä mökiltä, minne on tulossa jonkin verran mustaa muutenkin.
Käveltiin eilen kaupungilla, ja löysin Mokosta ihan mielettömän täydellisen pellavapäiväpeiton! Olen miettinyt ja etsistkellyt sellaista aika tosissani, mutta en ole oikein löytänyt sopivaa. Mutta tämä, se oli ihan täydellinen! Kevyt ja ohut, pinnassa ihan pientä kuosia ja reunoissa vähän hapsuja. Eleetön siis, mutta kuitenkin sitä jotain. Mallailin ja mallailin, mutta pelkään sittenkin että se on liian tunkkainen nyt kun kaikki on niin valkoista? Onko? Voiko olla? Olen nimittäin miettimässä sen kookkaan, abstraktin öljyvärimaalauksen teettämistä tuohon sängyn taakse, ja voi olla että on pakko odottaa sitä ennen kuin uskaltaa hankkia päiväpeiton. Voi itku! Tuo on niin ihana, mutta pakko kai se on viedä takaisin...
Ja lamppu! Saatiin se siis joululahjaksi vanhemmiltani ja siitä asti se on ollut yöpöydällä kirjapinon päällä, jossa siinäkin se on valaissut ihan hyvin. Hankala se siinä on kuitenkin ollut ja koko ajan on saanut pelätä putoaako se. Jo ennen kuin sain sen, mulla oli visio näistä valkoisista seinistä, ja tästä lampusta roikkumassa katosta, yhdellä kietaisulla rennosti, mun tyynyn kohdalla epäsymmetrisesti sänkyyn nähden. Ei reunassa eikä keskellä. Ja isosta taulusta seinällä, siten että lamppu roikkuisi osittain sen päällä. Olin tästä ihan varma.
Perjantaina Mr. raahasikin Hiltin vanhemmiltaan kun olin vihjaissut että nyt se koukku kattoon. Käytiin etsimässä mustaa jatkojohtoa, mutta ei vielä ostettu kun ajateltiin kokeilla miten se yltää ilman. Kun lamppu vihdoin roikkui katosta kuten olin ainakin puoli vuotta haaveillut, se ei toiminut yhtään. Okei se jäi ainakn metrin liian ylös, eli jatkojohtoa olisi tarvinnut. Seinässä se oli kiinni tuossa yöpöydän kohdassa missä nytkin, eli jotenkin mustaa johtoa oli koko valkoinen seinä täynnä, ja jatkojohto kaikkine möykkyineen olisi pahentanut asiaa. Luulin että se olisi ollut rennolla tavalla hyvä juttu mutta ei.. Meinasin muuttua vähän surkeaksi kun tajusin että se on kertakaikkiaan vain huono siinä!
Valvoin yömyöhään selaillen netistä vähän kaikkea, ja eksyin Natan tähän postaukseen, jossa tuollainen lamppu roikkui vain seinällä. Mykistyin. Ei ollut tullut sitten mieleenkään. Sama tunne kun etsit kännykkää, otat kännykän käteen ja yrität soittaa siihen. Tai ei - vaan kun etsit avaimia ja yrität soittaa niihin. Urpo!!
Kohtuullisen nöyränä sanoin että anteeksi, voisitko ystävällisesti porata sittenkin tuohon seinään reiän, ottaa katosta koukun pois ja kitata sen vasta ruiskutettuun ja maalattuun kattoon tehdyn ainoan reiän taas piiloon 10 tunnin kuluttua siitä kun se sinne laitettiin. Ja niinhän hän teki <3
