Hei ihanaa äitienpäivän aamua! Me lähdetään piakkoin mökiltä ajelemaan kohti Turkua, missä mennään syömään mun perheen kanssa äitienpäiväksi, ja sieltä kohti Helsinkiä illaksi. Vappubrunsseilukuvat sopisi hyvin äitienpäiväaamiaiseksikin! Minä saan äidin ensi viikonlopuksi onneksi taas Helsinkiinkin - se edellinen kerta maaliskuussa kun meni mönkään eikä hän päässytkään.
Meillä on äidin ja koko perheeni kanssa tosi läheiset välit, mistä olen tosi kiitollinen. Äidin kanssa meillä on usein ihan omat jutut - ollaan hyvin samalla aaltopituudella monissa asioissa, meillä on yhdessä hauskaa ja vietetään niin usein kuin mahdollista pieniä lomapäiviä kahdestaankin. Ne on mulle ja meille molemmille hirmu tärkeitä. Äiti on vuosikymmeniä pyörittänyt pitkälti oman persoonansa ja lämpönsä voimasta myös menestynyttä yritystä, mistä olen aivan erityisen ylpeä. Ihailen häntä myös loputtomasta iloisuudestaan ja positiivisuudestaan, minkä jostain syystä olen huomannut vasta myöhemmin aikuisena. Me muut vähän synkistellään ja äkäillään useinkin, mutta äiti ei koskaan. Siinä hän muistuttaa Mr:ä hyvin paljon.
Olen viime aikoina miettinyt useinkin sitä miten paljon aikaa elämästään käyttää mihinkin. Sitä kuluttaa vaikkapa arkiaikansa kaiken töissä, muualla kuin niiden tärkeimpien ihmisten ja asioiden kanssa. Työt on tärkeitä ja ihmiset sielläkin toki kivoja, mutta suhde siinä mikä elämässä on oikeasti kaikkein tärkeintä ja mitä on vain tietyllä tavalla pakko tehdä, on arjessa kuitenkin tosi vääristynyttä. Ehkä se tekee ajasta yhdessä läheisimpien kanssa sitten vain erityisen erityistä, mutta onko sekään tarkoitus?
Toisaalta etäisyyskin ja tasapaino on tarpeen. Arvostaisiko sitä läheisiään silloin yhtä paljon jos he kaikki olisivat koko ajan siinä? Toisaalta, uskoisin niinkin. Nyt ainakin haluan tehdä aikaa niille kaikkein rakkaimmille ihmisille ja asioille niin usein kuin mahdollista. Usein jätän menoja väliin ollakseni vain kotona Mr:n kanssa, äidin kanssa vietetyn ajan raivaan ihan mistä vain, ja haluan käydä kotona niin usein kuin mahdollista, Turussakin veljen ja hänen lastensa luona. Musta on ihanaa lähteä heidän kanssaan taas elokuussa Toscanaan, vaikka joskus nuorempana oli aika jolloin matkustelu vanhempien kanssa ei olisi ollut niin vaihtoehto. Nykyään sitä yhteistä aikaa arvostaa jotenkin vain entistä enemmän.
Samaa sukua ajatukselle arvostaa yhä enemmän vain tärkeimpiä asioita, on esimerkiksi tulla tänne Korppooseen. Täällä viettäisin kaiken aikani jos vain voisin. Tästä on tullut oman saaripalan myötä Helsingin -kotiakin paljon tärkeämpi paikka. Koti on koti, ihana sinänsä, mutta meidän nykyinen koti on kuitenkin vain tietyllä tavalla paikka. Täällä on sielu. Olen viime vuoden aikana saanut tuntea jotenkin pelottavankin syvää onnea niin monta kertaa.. Viimeksi eilen kun olin polvillani laiturin väliaikaisten siltojen päällä, ojentamassa pintalautoja vedessä seisoneelle Mr:lle ruuvattavaksi laiturin verhoilupinnaksi. Hiljaa vain, yhdessä kaksin, omaa laituria omaan saareen rakentamassa, auringon paistaessa ja meren kimaltaessa. Tällaisten hetkien takia elää.
Mutta nyt, pakataan mökki kasaan, kiva laittautua vähän ja sitten hypätä korkkareissa kuorma-autoon ja katsomaan millaisista lossijonoista olisi tänä sunnuntaina selviydyttävä. Toivottavasti moni viettää äitienpäiväänsä vielä täällä aurinkoisissa saarimaisemissa niin me päästäisiin hipsimään losseihin suorilta. Oikein ihanaa äitienpäivää, tai vietä ainakin läheistenpäivää jos äiti ei ole lähellä <3
