Moikka! Täällä ollaan, vähän viilentymässä huvilalla sisällä auringon luota, ystäväni ihottuma kun ei auringosta tykkää niin paljon kuin minä tykkäisin. Tai siis itse asiassa tykkäähän se, riehaantuu vallan. Joten vähän varjossa kun muut vielä ulkona. Asutaan siis Celle sul Rigon pikkuruisessa keskiaikaisessa maaseutukylässä, joka kuuluu San Casciano dei Bagnin jos mahdollista vielä satumaisempaan kylään. En ole koskaan nähnyt mitään sellaista kuin San Casciano dei Bagnin siluetti. En ole käsittänyt että sellaisia paikkoja on olemassa Narnian ja Keski-Maan ulkopuolella. Sain sen kameraan, mutta en kuitenkaan saanut, enkä koskaan voi saadakaan. Yritän kuitenkin vielä parempaa otosta ennen kuin sen tänne laitan.
Eikä lomia, tunnelmia, sitä kaikkea vaikuttavuutta koskaan voikaan sanoin ja kuvin kertoa, ne on tallennettava vain itselleen. Täällä haluan kuitenkin pieniä paloja tästä jakaa. Tällä alueella Toscanaa, aivan etelässä Lazion maakunnan rajalla maisema ja korkeuserot on kirjaimellisesti päätähuimaavia. Seutua halkoo Rooma-Milano moottoritie A1, mutta pikkuteitä ajamalla tajuntaa halkovat ennemminkin huikaisevat miniatyyrikylät jyrkillä vuorenrinteillä. Tiet kapenee, jyrkkenee, kylät vanhenee. Kaikki on kohta tuhannen vuoden takaista, mitä ei pysty käsittämään. Autolla ei vaikka San Casciano dei Bagnissa voi kulkea - kujat on niin kapeita ja jyrkkiä että ne on paikoin oikeastaan portaita, ellei melkein tikkaita.
Celle sul Rigo ei ole poikkeus - jyrkimmällä huipulla keskiaikainen kapeakujainen epätodellinen kylä, jonka ympärillä hieman matalammalla muutamia uudempia toscanalaistyylisiä taloja. Meidän huvila on ehkä 300 metrin päässä tästä vanhasta keskustasta, täysin omassa rauhassaan peltojen keskellä. Meidän villan tietä voi ajaa vain yhteen suuntaan. Ylhäältä kylästä alas villaan ja samaan suuntaan alas päällystetielle poislähtiessä. Se on niin jyrkkä, että ylämäkeen hiekkatietä ei voi ajaa.
Meille on rutiiniksi tullut aamulenkki samaa reittiä: alas isolle tielle, kylään koko matka isoa tietä jyrkkään ylämäkeen (pari kilometriä ylämäkeä on jännä juoksukokemus) ja sieltä takaisin alas villalle ne muutama sata metriä. Kylää kiertää jyrkänteen reunalla kapea polku, jossa on neljä penkkiä. Penkeillä vähäsen punnerruksia, dippejä ja nousuja auringonnousua katsellen. Huvikseen vaan, ei hulluna. Se aamuhetki näissä maisemissa on niin mykistävä.
Tuoksun perusteella löydettiin kylästä viimeksi aamuinen leipomo ja papat tunnetaan jo kasvoista. Niillä on aina kauluspaidat, suorat housut ja nahkakengät. Siksakkia 180 asteen mutkia ylös mäkeä kiemurtelevan tien varrella on antiikkisen näköisiä kivipenkkejä tasaisin väliajoin. Kiire kun ei ole, istua voi välillä. Ja kun tie on jyrkkyydessään siinä ja siinä pitäisikö sitä kiivetä nelinkontin vai kaksin jaloin, ne papat on sitä ikänsä kulkeneina varmasti kovakuntoisempia kuin me. Penkit on ollut joskus tarpeen.
Tänään käytiin Montepulcianon viinialueella Gattavecchin tilalla ostamassa viinejä, huomenna San Casciano dei Bagniin ja lähialueille. Suunnittelivat sunnuntaina reissua Monzaan F1 -kisoihin ja ehkä alkuviikosta käydään kaksistaan yhden yön junareissulla Roomassa. En tule koskaan takaisin <3
Kissat odottaa leipomon aukeamista
Sypressien reunustama tie meidän huvilalle
Meidän tie alas laaksoon, taakse jää Celle sul Rigon kylä
