Yksi ihan ehdoton vinkki Italian maaseudulla autolla matkustavalle: hanki paperikartta. Heret ja navit oli aika turhia monessa kohtaa. Ei ollut yksi ekä kaksi kertaa kun se neuvoi ajamaan oikealle, oikealle, oikealle, kunnes olet samassa pisteessä ja käänny oikealle, oikealle... Meidän kartan äiti oli ostanut Suomesta jostakin kirjakaupasta, se oli ihan perinteinen Michelinin Keski-Italian kartta, jossa näkyi kaikki pikkutietkin.
Teitä ei ole kovin paljon, mutta ne on todella mutkaisia, risteykset tulee yllättäen, eikä ne ole kovin simppeleitä risteyksiä aina ne. Paperikartta oli siis ihan korvaamaton. Parina päivänä lähdettiin huvikseen ajelemaan johonkin lähikyliin, ja silloin lähdettiin pelkällä kartalla. Meidän huvilan pihaltakin näkyi kaukana vuoren päällä oleva linna, ja Mr. etsi sinnekin reitin kartalla, mitään suoria teitä kun ei ole. Hyvä että seikkailtiin, lopulta päädyttiin ottamaan osa hääkuvistakin siellä.
Yksi lähikylistämme oli Sarteano, joka oli matkan varrella pohjoiseen, ja josta itse asiassa mun hääkimppu ja muut hääkukat oli. Käytiin valitsemassa kukat siellä kaksi päivää ennen häitä ja hääjärjestelijä toi kukat tullessaan hääpäivän aamuna. Kuvat puhukoon puolestaan, mutta Sarteano on yksi monista näistä maaseudun upeista vanhoista kaupungeista, joiden keskellä ei voi uskoa sitä kaikkea todelliseksi. Kylissä on tämä tiivis vanha osa, usein jonkun linnan juurella kuten Sarteanossakin, josta kylä jatkuu uudempien rakennusten rykelmänä. Vanhalle puolelle ei ole päässyt yhtään uusia rakennuksia, kaikki on täydellisen yhtenäistä.
Pidin vielä enemmän meidän omista kylistä Celle sul Rigosta ja hääkylä San Casciano dei Bagnista, mutta hieno Sarteanokin on. Ei ymmärrä millään, että nämä talot on ihmisten koteja. Jotkut asuu tuolla. Miten ne ei sekoa tuohon kaikkeen kauneuteen ja pakahdu pittoreskiuteen - me ainakin meinattiin.
