Kiitos aivan valtavasti teille kaikille ilossa meidän kanssa eläneille eilisten uutisten johdosta - tuntuu ihan mahtavalta teidän onnentoivotukset! <3 Tämä homma todellakin jatkuu täällä ja varsinkin sen uuden blogin puolella kun se pystyyn saadaan! :)
Uskallan sanoa, että tässä on kesän toiseksi paras ostos heti mökkitontin jälkeen! Tämä on myös sanan kaikissa merkityksissä heräteostos, ihan jopa sellainen tapaus minkä perusteella koko sana on keksitty. Nimittäin kun lähdettiin Korppoon pikkuruiseen keskustaan ruokakauppaan seuraavana päivänä tonttien varmistumisen jälkeen, biksut ja rantsumekko päällä suoraan laiturilta kun kauppa uhkasi jo mennä kiinni, ei ostoslistalla kyllä ollut maitoa ja tammipiironki.
Tultiin kaupasta ulos ja käveltiin tien yli ainoalle torikojulle ostamaan mansikoita ja ihmeteltiin että mitä porukkaa sen takana oikein onkaan nurmikolla. Huutokauppa! Mun vanhemmat on aina tykänneet huutokaupoista ja antiikkikaupoista, automaattisesti tulikin sellainen olo että sinne. Jotenkin koko näky oli niin idyllisen kesäinen: tulikuuma paahtava päivä, nurmikolle roudattu pitkiä penkkejä, traktorin lavalla meklari naputtamassa kahdella eurolla kasan vanhoja nahkalaukkuja.
Skannasin nopsaan isommat asiat ja näin vedettävän kapean puusängyn ja senkin selän, jotka ainoina kiinnosti. Senkki tulikin ihan samantien huudettavaksi kun ehdittiin paikan päälle. Mr. näki asemistaan ekana kun kaappi nostettiin ja sen etuosa tuli näkyviin - sä niin tykkäät tosta. Lähtöhinta oli 100 euroa, eikä kukaan huutanut edes sitä! Kun siirryttiin seuraaviin asioihin, ihmisiä alkoi parveilla senkin ympärillä ja vedellä laatikoita ja kokeilla ovia. Lähdettiin pois, mitä nyt hulluja me tuommoista ostettaisiin, eihän meillä ole mitään paikkaa minne se laittaa eikä mitään millä sen sinne olemattomaan säilytyspaikkaan veisi. Eikä käteistäkään.
Lähdettiin ajamaan puutarhalle vihanneksia hakemaan kun noin sadan metrin päässä olin ratkaissut ongelmista jokaisen. Rahaa saa ruokakaupasta, jollakin kyydillä piironki on nurmikolle päätynyt, ehkä se kulkeutuisi samalla konstilla meille, ja siellä se sitten vain tungetaan johonkin. Pahimmassa tapauksessa viedään vaikka Helsingin vintille kun saa jonkun peräkärryn lainaan.
Koska tarvitsen sen mökille! Uuteen omaan mökkiin! Olen jo aikaa päättänyt että tulevaan kotiin joskus on saatava isompi ruokapöytä, mutta meidän nykyinen tamminen pöytä on niin rakas etten halua siitä luopua. Jos sen veisi aikoinaan mökille, senkki olisi täydellisen värinen sen viereen, ja täydellinen astiakaappi. Ja satanen! Mitä ihmettä! Olen taatusti pistänyt satasia huonompiinkin asioihin.
Äkkiä tomaatit kantoon ja tie pöllyten takas, istuin nenä tuulilasissa ja peppu penkinreunalla jos auto kulkisi sillä tavalla nopeammin katsomaan joko se on myyty! Ei ollut. Eikus penkkiin ja odottelemaan. Kuulin kun joku selän takana piirongista puhui ja kävi vielä katsomassakin sitä.
Se kannettiin uudelleen traktorin eteen ja lähdettiin satasesta. Olin ihan varma että yksi mies yrittää huutaa sen. Mun taktiikka oli odottaa että se tarjoaa ensin sen satasen, jolloin mä korotan 110 tai enintään 120. Mutta jos mä tarjoaisin ensin satasen, sitten se ryökäle pääsisi nappaamaan sen sillä 120:llä. Koska nuukuus, en halunnut lähteä enempään.
Hiljaisuus, kukaan ei sano mitään, meklari tuijottaa mua että no etkö halunnutkaan sitä...
Hundra! - huomaan huutavani ja sitten alkaa vielä kovempi piina. Ensimmäistä, toista ja varsinkin kolmatta pyöriteltiin vasarassa vaikka kuinka kauan, kunnes se lopulta napahti! Grattis ja ihmiset alkoi taputtamaan, taisi olla päivän suurin kauppa. Muu tavara kun oli aika pientä.
Lions Clubilaiset oli aivan ihania ukkeleita kaikki, yksi ystävällinen sanoi kyytiä tiedustellessamme että tosa o mun vihree paku, siino avaimet paikasas. Kyl sen siit saa. Toinen lähti vielä innoissaan kantoavuksi, siunaili että olipas hyvä kun ei tarvinnut Nauvoon asti sitä takas raahata, siellä kun olisi alkuviikosta toinen huutokauppa jossa tämä olisi viimeistään myyty, paljon isommalla lähtöhinnalla. Vasta sitten tajusin että tavarat oli kaikki saatu lahjoituksena ja tuotot meni lyhentämättöminä hyväntekeväisyyteen, Sri Lankaan lapsille ja nuorille.
Oli kuulemma onnellinen kylmästä lonkeropalkasta kun Mr. ei löytänyt mun laukkua, jossa olisi ollut vaivanpalkkakäteistä. Ajoin meidän autolla perässä ja panikoin että nyt se tulee ihan varmaan sillä pakulla vastaan hiekkatiellä, jossa en osaa peruuttaa pakoon. Odottelin yhdessä risteyksessä aikani kunnes lähdin sittenkin ajamaan mökille, ei se nyt voi osua sillä välin vastaan. Osui se, mutta väisti kalliolle ja vilkutteli iloisena, kiittelin vain vuolaasti ikkunasta.
Jäi niin, niin hyvä mieli koko tästä jutusta, ettei mistään pitkään aikaan! Miten ihania ihmisiä, ystävällisyyttä, yhteisöllisyyttä, ihan oikeaa hyvyyttä joka niin usein tuolla kivikaupungissa on aika piilossa jos olemassa ollenkaan.
Ja mikä piironki! Mr:n isä oli just saanut valmiiksi uuden puuvajan, ja oli varmaan onnessaan kun soitettiin että iloisia uutisia: ei tähän vajaan enää montaa klapia mahdukaan, me täytettiin se jo! :D Yritetään etsiä piirongille joku paikka sisältä mökistä, missä se voisi olla käytössä nämä seuraavat pari vuotta ennenkuin seilautetaan se tuosta veden yli omaan mökkiin. Vielä ei tontilta ole edes ainuttakaan puuta kaadettu, mutta first things first, eh?