Tuntuu että sellainen normaali bloggaustahti ja aiheet on olleet alkuvuonna vähän poissa ensin reissun ja sitten hääviikon takia. Monta kivaa uutta juttua, joista olisin varmaan postaillut ihan erikseenkin, on kerennyt kertyä mieleen ja kameraan, joten kokosin niitä kasaan. Aivan erityisen erityisen ilahduttavat ja joka päivä hyvää mieltä tuovat asiat siis tässä, niin pieniä ja hassuja kuin osa onkin.
Tiedättekö kun kotona joskus muuttaa jotain hyvin pientäkin, ja tuntuu että siitä asiasta inspiroituukin viikoiksi? Joku yksi pieni uusi juttu tai vanha asia uudessa paikassa. Nyt se on tämä kultainen kokoelma ja kukka ruokapöydän ikkunalaudalla. Tämä asetelema oikein hykerryttää mun mieltä parhaillaan, ja ihastelen sitä joka kerta kun sen näen. Hölmö pieni asia, mutta niin kiva. Olen katsellut tätä kynttilänjalkaa Stockalla jo joulun alla, mutta en silloin ostanut kun ajattelin että en tarvitse. En saanut sitä mielestäni (nämä on näitä sukkahousunkokoisia asioita, joita saatan miettiä kirjaimellisesti kuukausia), ja kävin sen hiljakkoin ostamassa.
Samalla reissulla ostin H&M Homesta tuon kultaisen kynttiläpurkin. Valkoiset tulppaanit on olleet näiden parina ihanat, mutta sain vielä tyylikkäämmän kukkasen ystävältä ja kummipojalta lahjaksi kun olivat kylässä viime viikolla. Jokin tuossa paperipussissa on niin ystäväni tyyliä, sitä omaperäistä ja hänen näköistään, jota aina ihailen, että paitsi että se on tosi kiva, se muistuttaa hänestä.
![]()
![]()
Guccin Bamboo -tuoksun sain vanhemmiltani joululahjaksi, ja se on jäänyt esittelemättä täällä kokonaan. En vaihda tuoksuja hirveän usein, mutta toisaalta samaan aikaan mulla on yleensä kolmisen tuoksua käytössä. Nyt kaksi muuta on loppu, ja tämä on ollut käytössä koko ajan. Seuraavaa laivareissua odotellessa, että täydennän niiden kahden muun varastot, tämä uhkaa kulua pian loppuun! Tässä on vahvuutta, jota tuoksuissani aina, jotain yllättävää ja erilaista. Tietyllä tavalla outoakin, mutta juuri siksi niin hullaannuttavaa. Rakastan!
Alla olevassa uusimmassa Trendissä muuten haastattelu upeasta Marimekon suunnittelua luotsaavasta Anna Teurnellista, josta on tullut viime aikoina ihan mun idoli. Tuossa jutussa hän sanoo jotain käsittämättömän hienoa, joka jääköön kokonaan oman postauksensa aiheeksi. Sai mut ajattelemaan. Marimekko muutenkin on noussut mun ajatuksiin (ja vaatekaappiin) viimeisen vuoden aikana hyvin vahvasti. Uusia hankintojakin on tullut tehtyä sieltä useita talven aikana, niitä tulossa omaan postaukseensa myöhemmin! (Huh, bloggausideoita näkyy riittävän :D)
No tämä makkari <3 Tai sen kaihtimet. Ne on täällä näkyneet jo moneen otteeseen, mutta kun vaan, huh ne on ihanat. Jos tuon kynttilänjalan kaltaiset pienet asiat ilostuttaa ja inspiroi, tällaiset vähän isommat avaa (onnistuessaan! Aina niinkään ei käy...) silmät ja mielen omassa kodissa jotenkin ihan kokonaan. En esimerkiksi ennen oleskellut makuuhuoneessa oikeastaan ollenkaan, bloggasin ja olin aina sohvalla. Nyt näiden kaihtimien ja myös Work -lampun tultua olen koko ajan makuuhuoneessa. Nytkin tätä kirjoittaessa, kyllä. Valo! Tila!
![]()
Tuorepuurot on ilostuttaneet mun alkuvuoden aamuja tosi paljon. Erityisesti tämä suklaaversio, jota tulee tehtyä aika usein. Kylmä puuro on uskomattoman varioitava, aina mielettömän hyvän makuinen, nopea, helppo ja jopa nätti. Mikä siis on kyllä todella tärkeää. Perustiistaiaamu on kivempi aloittaa jääkaapista kristallilasissa, kastepisarakulhossa tai jalkalasissa valmiina löytyvällä herkulla ennenkuin alkaa miettiä mitä sille bad face daylle tänään tekisi. Ja kyllä, tästäkin tulossa kokonaan oma postauksensa :D
![]()
![]()
Tuorepuurot on ilostuttaneet mun alkuvuoden aamuja tosi paljon. Erityisesti tämä suklaaversio, jota tulee tehtyä aika usein. Kylmä puuro on uskomattoman varioitava, aina mielettömän hyvän makuinen, nopea, helppo ja jopa nätti. Mikä siis on kyllä todella tärkeää. Perustiistaiaamu on kivempi aloittaa jääkaapista kristallilasissa, kastepisarakulhossa tai jalkalasissa valmiina löytyvällä herkulla ennenkuin alkaa miettiä mitä sille bad face daylle tänään tekisi. Ja kyllä, tästäkin tulossa kokonaan oma postauksensa :D
Tämä vaaleanpunainen rannekoru on sarjassa niitä hölmöjä pienenpieniä asioita, jotka on kuitenkin olemustaan tuhat kertaa enemmän tuoneet iloa. Ostin tämän Hong Kongin Victoria Peakin näköalakaupasta, jossa oli kaikkea pientä krääsää sammioittain. Myös näitä rannekoruja ämpärikaupalla, taisi maksaa 50 eurosenttiä kappale. MIKSI en ostanut näitä joka väriä mitä löytyi?!
Siinä muistan ajatelleeni että en halua ostaa tällaisia turhaan paljoa, jossain vaiheessa kun haaveilen kuitenkin esimerkiksi Hermésin "oikeasta" emalirannekorusta. Pöh sanoisin itselleni nyt, mikä PÖLJÄ kun et ostanut. Siinä toisessa vaihtoehdossa kun saa hinnassa siirtää pilkkua kolme pykälää oikealle, ja tämä on ollut ranteessani oikeastaan joka päivä matkan jälkeen ja tykkään ihan hirveästi. Äidille ostin samanlaisen. Love it!
Jos bad face day onkin viimeiset puoli vuotta ollut joka päivä, bad hair dayt on kyllä vähentyneet eksponentiaalisesti tämän lyhyen tukan kanssa. Tämä onkin ollut yksi eniten arkista iloa tuottaneista asioista tässä alkuvuoden aikana. Miten helppo se onkaan! Koko olemus tuntuu erilaiselta.
Tiedättehän, sitä kuvittelee jonkin ihannekuvan itsestään ostaessaan vaikka vaatteita, asusteita, meikkiä tai laittaessaan hiuksia. Mun mielikuva itsestäni tässä polkassa oli kopisevat korot, särmä asu, jyrkkä asiantuntijuus, shampanjaa lounaalla, itsevarma ryhti ja tulevaisuus hallussa. Ei koko elämä muuttunut hiustenleikkuun myötä, mutta jollain hämärällä tavalla tuolta mielikuvalta olotila tässä tukassa kuitenkin tuntuu. Vaikka sitä vain luulisi itsestään moisia, niin asenne ratkaisee, eikö?
![]()
Tiedättehän, sitä kuvittelee jonkin ihannekuvan itsestään ostaessaan vaikka vaatteita, asusteita, meikkiä tai laittaessaan hiuksia. Mun mielikuva itsestäni tässä polkassa oli kopisevat korot, särmä asu, jyrkkä asiantuntijuus, shampanjaa lounaalla, itsevarma ryhti ja tulevaisuus hallussa. Ei koko elämä muuttunut hiustenleikkuun myötä, mutta jollain hämärällä tavalla tuolta mielikuvalta olotila tässä tukassa kuitenkin tuntuu. Vaikka sitä vain luulisi itsestään moisia, niin asenne ratkaisee, eikö?
Yksi lomanjälkeisistä parhaista jutuista on ollut ihan ehdottomasti aamulenkit, joihin keksin ihan uuden tavan. Ennen olen käynyt lenkillä aamuisin (siis silloin kausittaisina puuskina kun olen käynyt, viime aikoina en taas pitkään aikaan) erikseen, usein juossut, tullut kotiin, pessyt tukan ja aloittanut kaiken alusta. Töihin ehdin silloin hirveällä kiireellä nippanappa yhdeksäksi vaikka olisin herännyt postinjakajan kanssa samaan aikaan. Siksi se jäi kokonaan. Lisäksi en oikein tykkää lenkkeillä yksin tuolla suunnassa missä ei liiku niin paljon ihmisiä noin aikaisin ja pilkkopimeällä, ja taas tuonne työsuuntaan ei ole huvittanut mennä ensin lenkille ja kohta perässä samoja reittejä töihin. Lenkkikaveri muutti Espooseen, ja Mr. harvoin kulkee samoja kellonaikoja mun kanssa aamuisin.
Mutta kappas! Yhdistin nämä kaksi, ja vähän hävettää että jotenkin heräsin tähän vasta nyt. Kävelen siis töihin kolme kertaa pidemmän reitin kuin suoraan töihin mennessä niiden rantojen kautta, joissa liikkuu ihmisiä enemmän. Koska en juokse, riittää sama takki myös päivän työmenoihin, ja meikata voin aamulla ennen lähtöä rauhassa kotona. Silti olen töissä jo ennen kahdeksaa. Työvaatteet kulkee repussa, ja töissä odottaa sisäkorkkarit kuitenkin eikä siis haittaa vaikka jalassa aamulla onkin lenkkarit. Lenkkikamat sujuu iltapäivällä salivaatteina, jos sinne asti vielä ehdin.
Luksusplussana olen huomannut mielen rauhoittuvan aamuisin tämän rutiinin myötä uskomattomalla tavalla. Aloitin tämän vain liikunnan lisäämiseksi, mutta se on jäänyt ihan toissijaiseksi tavoitteeksi hapen saannin, virkistymisen ja mielen relaamisen taakse. Lisäksi nuo auringonnousut on olleet ihan henkeäsalpaavia (instassa muutamia kuvia onkin). Meri ja maisema on joka aamu eri näköinen, ja jo meren ääni ja kaikki se kauneus ehtii melkein itkettää.
Kun työpaikka alkaa näkyä, huomaan usein myös kelanneeni huomaamattani kaikki edessä olevat päivän asiat valmiiksi mielessäni, niin että työpöydän ääreen päästyäni alan heti hommiin ilman että tarvitsee siinä kohtaa alkaa miettiä että millekäs pitikään alkaa.
Kun työpaikka alkaa näkyä, huomaan usein myös kelanneeni huomaamattani kaikki edessä olevat päivän asiat valmiiksi mielessäni, niin että työpöydän ääreen päästyäni alan heti hommiin ilman että tarvitsee siinä kohtaa alkaa miettiä että millekäs pitikään alkaa.
Harmi vaan en kuitenkaan pysty tekemään tätä joka päivä, koska sateella vaikkapa en viitsi, ja joinakin päivinä logistiikka menisi aika hankalaksi kuljettaa kaikkea tarvittavaa mukana. Ja joskus ongelma on sellainenkin kuin ruma reppu. Vaikka takki menisikin koko päivän, joskus en vaan voi ottaa ruskeaa Fjällräven Kånkenin reppua mukaan ministeriöihin. Tarvitsisin ehtottomasti siis nahkaisen tyylikkään repun muttakun budjetti! Äh. Siitäkin huolimatta olen pystynyt tekemään tämän reilun viiden kilsan lenkin pari kolme kertaa viikossa, ja väitän sen nostaneen mun elämänlaatua ihan hirveästi. Jatkoon!