Meillä ei ollut juuri mitään perinteisiä juttuja, mutta muutamia sentään. Halusin ehdottomasti jotakin vanhaa, uutta, lainattua ja sinistä itselleni hääpäivänäni.
Vanha oli perheeltäni viime joulukuussa 30-vuotislahjaksi saamani sormus, joka on ollut aikanaan äitini äidin kihlasormus ja vielä hänen isänsä vihkisormus. Sitä on pienennetty minulle, ja siihen on lisätty timantti, mutta sisällä on edelleen isovanhempieni kihlakaiverrus. Se oli minulla oikeassa kädessä, korvisten ja oman vihkisormukseni lisäksi ainoana korunani. Sen pitäminen tuntuu aina hyvältä, mutta erityisen hyvältä tuona päivänä <3
![]()
Uutta olikin melkein kaikki muu: hääpuku, huntu, kengät, korvikset ja laukku, joita laukku nyt tässä edustaa. Lainaksi sain tädiltäni yllätyksenä hänen pitsisen nenäliinansa, joka oli tosi kaunis ja ehdottoman tarpeellinen...! Nyt se odottaakin pestynä ja silitettynä palautustaan. Sinisen sukkanauhan taas käsityötyyppinä minulle teki lahjaksi Kirsi. (Kiitos vielä! <3) Vaikka sukkanauhaa ei mihinkään meillä heiteltykään, halusin sellaisen huvikseni muuten vain, se tuntui kivalta ajatukselta. Ja onhan se superkaunis, muisto.
Sellainen juttu vaan kävi sen kanssa, että kun olimme lähdössä vihkimisen jälkeen kuvaajan kanssa kylään kuvattavaksi, nostelin helmojani että pääsisin kävelemään, mutta joku ei noussut ylöspäin vaan valui koko ajan alaspäin. Nostelin ja nostelin, kunnes tajusin että sukkanauhahan se on nilkoissa! En päässyt puvussani itse kumartumaan niin alas, ja oli pakko pyytää Mr:ä poimimaan se. Toisen ilme siinä kun tajusi mun kukkapuskakin kädessä, että pitää alkaa kumartelemaan vielä sukkanauhaa nilkoista siinä keskellä katua meinasi tikahduttaa mut kokonaan. Ai nyt vai?! Siinä täyden terassin edessä tällainenkin manööveri siis toimitettiin, ja kuvaajakin kuulemma ehti paikalle. Jännä odotella niitä otoksia... :D
Vanha oli perheeltäni viime joulukuussa 30-vuotislahjaksi saamani sormus, joka on ollut aikanaan äitini äidin kihlasormus ja vielä hänen isänsä vihkisormus. Sitä on pienennetty minulle, ja siihen on lisätty timantti, mutta sisällä on edelleen isovanhempieni kihlakaiverrus. Se oli minulla oikeassa kädessä, korvisten ja oman vihkisormukseni lisäksi ainoana korunani. Sen pitäminen tuntuu aina hyvältä, mutta erityisen hyvältä tuona päivänä <3
Uutta olikin melkein kaikki muu: hääpuku, huntu, kengät, korvikset ja laukku, joita laukku nyt tässä edustaa. Lainaksi sain tädiltäni yllätyksenä hänen pitsisen nenäliinansa, joka oli tosi kaunis ja ehdottoman tarpeellinen...! Nyt se odottaakin pestynä ja silitettynä palautustaan. Sinisen sukkanauhan taas käsityötyyppinä minulle teki lahjaksi Kirsi. (Kiitos vielä! <3) Vaikka sukkanauhaa ei mihinkään meillä heiteltykään, halusin sellaisen huvikseni muuten vain, se tuntui kivalta ajatukselta. Ja onhan se superkaunis, muisto.
Sellainen juttu vaan kävi sen kanssa, että kun olimme lähdössä vihkimisen jälkeen kuvaajan kanssa kylään kuvattavaksi, nostelin helmojani että pääsisin kävelemään, mutta joku ei noussut ylöspäin vaan valui koko ajan alaspäin. Nostelin ja nostelin, kunnes tajusin että sukkanauhahan se on nilkoissa! En päässyt puvussani itse kumartumaan niin alas, ja oli pakko pyytää Mr:ä poimimaan se. Toisen ilme siinä kun tajusi mun kukkapuskakin kädessä, että pitää alkaa kumartelemaan vielä sukkanauhaa nilkoista siinä keskellä katua meinasi tikahduttaa mut kokonaan. Ai nyt vai?! Siinä täyden terassin edessä tällainenkin manööveri siis toimitettiin, ja kuvaajakin kuulemma ehti paikalle. Jännä odotella niitä otoksia... :D