Aah, paluu Italiaan hetkeksi aikaa <3 Matkapostauksia on vielä muutamia tulossa, melkein meinasi jäädä arkivyöryn alle. Mut ei sentään, koska matkoissa on kolme melkein yhtä hyvää puolta: odotus, itse matka ja voima, jonka se jättää jälkeensä. Muistoista saa niin paljon jälkeenpäinkin, että niihin tekee todella hyvää palata tasaisin väliajoin.
Meidän talo Toscanassa oli sanalla sanoen ihana. Täydellinen. Löydettiin se Emmavillas -sivustolta, jota meidän hääsuunnittelija suositteli. Selattiin läpi kymmeniä ja kymmeniä vaihtoehtoja, lopulta päätyen tähän. Unelmataloja Toscanassa ja muualla Italiassa on vuokralla ihan pilvin pimein, esimerkiksi täällä Emmavillasin ja suomalaisen Gaia Travelsin sivuilla. Talon vuokraaminen on edullisempaa kuin hotellissa asuminen, ja muutenkin tällainen lomatyyppi on jotain aivan uskomattoman ihanaa.
Sanoinkin moneen otteeseen, että mekin kun aina matkataan jonnekin vuorokauden lentojen päähän hotelleihin, tällainen vaihtoehto näin lähellä on ollut jotenkin sellainen ettei ole tullut edes ajatelleeksi. Oma talo pienessä kylässä Toscanan maaseudulla. Onko mitään parempaa? Parasta tällaisessa on se, että siellä tosiaan tuntee asuvansa. On auto, jolla käydään ruokakaupassa, laitetaan omassa keittiössä ruokaa, kävellään aamuisin kyläleipomoon hakemaan leivät ja kyläkauppaan hakemaan siivutettua paikallista prosciuttoa ja juustoja, ciabattat kainalossa takaisin. Pestään pyykkiä ja kuivatetaan ne auringon alla, loikoillaan ja makoillaan, ajellaan ympäri maakuntia ja ollaan vaan.
Pelkäsin silti tietysti etukäteen että vastaavatko kuvat todellisuutta, ja onko talo sittenkään niin kiva kuin toivoimme. Se kuitenkin ylitti kaikki odotukset. Talo oli vanha, mutta omistajapariskunta Marco ja Luisa olivat remontoineet sen vasta vuosi sitten sisältä täydellisesti. Talo oli Luisan perheen sukutila.
Marco ja Luisa eivät asuneet kylässä, mutta olivat aina tavoitettavissa, supersydämellinen ja ihana perhe. Tilalla kasvoi vaikka mitä oliiveista viikunoihin, ja Luisa teki kaikesta hilloa. Talon kellari oli täynnä hilloja, joita me ostettiin purkkikaupalla ja syötiin aamuisin sen leipomon vastaleivotun leivän, lähikaupan lihojen ja juustojen kanssa. Niin ja tietenkin hunajaa! Marcolla oli mehiläistarha parinsadan metrin päässä ja kellarissa oli sammioittain myös hunajaa. Elo-syyskuun vaihteessa oli viikuna-aika, ja me saatiin napsia viikunoita suoraan puusta ohikävellessä. Tai altaalla makoillessa, ekana tyhjenikin se oksa, jonka alle joku keksi raahata yhden aurinkotuolin. Makoilla nyt aurinkotuolissa, laaksoihin ja vuoristoon katsellen, ojentaa käsi ja napata viikuna suoraan puusta.
Tie meidän huvilalle
Näkymä meidän huoneen parvekkeelta
Etupihan vuorinäkymät
Pihan pensaissa kasvoi laventelia ja rosmariinia
Talon emäntä signora Luisa kokkaamassa meille häitä edeltävänä päivänä rehearsal dinneriä
En osaa arvioida minkä kokoinen talo oli, mutta valtava se oli. Meidän 15 hengen porukka humahti sinne hups vaan, jokaisella porukalla oli oma kylppäri ja iso makuuhuone, talossa oli kaksi parveketta, iso olohuone, iso tontti ja ihana uima-allas. Yksi parhaista jutuista oli näköala. Muutamat huvilat joita katsotiin, ja jotka olisi ehkä olleet edullisempia, oli ihan tasaisella maalla tai ainakin sellaisessa piilopaikassa, josta ei olisi näkynyt kauas. Mietittiin taloja sisältä paljonkin, mutta onneksi älyttiin antaa arvoa myös näköalalle, kun sellainen oli kerran tarjolla. Maisemat oli ihan mielettömät, kaikkialla minne keksi katsoa. Monesti sitä vain pysähtyi katselemaan. Ja se on loman tarkoitus. Pysähtyä. Ja katsoa kauas.
Mutta arvaatteko mikä tässä on kuitenkin ihan kaikkein parasta - me mennään ensi vuonna uudelleen!
